Hackathon in youth work (FIN)

Video kertoo Skotlannissa järjestetystä #ABHackathon -tapahtumasta, joka oli nuorten nuorille järjestämä maker -tapahtuma.
YouTube

Mit dem Laden des Videos akzeptieren Sie die Datenschutzerklärung von YouTube.
Mehr erfahren

Video laden

 

#ABHackathon – Argyllin ja Buten nuorisopalveluiden Hackathon

 

Maa

Skotlanti

Organisaatio

Argyllin ja Buten valtuusto

Hyvän käytännön kohderyhmä

11–16-vuotiaat nuoret, etenkin tytöt

 

Tavoitteet

Antaa Argyllin ja Buten nuorille pääsy uuteen tekniikkaan ja innostaa heitä STEM-aiheiden pariin koko opiskelun ajan.

 

Kehittäminen

#ABHackathon oli nuorten vuoden 2018 lähettilään Rhona McCrackenin keksintö. Hän halusi osallistua hackathoniin, mutta lähellä hänen kotikaupunkiaan Obania ei ollut yhtään, joten päätimme suunnitella oman sellaisen.

 

Toiminta

Hackathon oli yksittäinen nuorten vuoden 2018 tapahtuma, jossa alueen (pääasiassa maaseudun) nuoret kutsuttiin osallistumaan päivän aikana pidettyyn sarjaan työpajoja.  Siitä toivotaan jokavuotista tapahtumaa.

 

Resurssit

Kuljetus työntekijöille ja nuorille (myös lauttamatkat), lounas sekä muu ruoka ja välipalat, käytettävissä oleva tila (nuorisokeskus), joka oli sijainniltaan keskeinen paikka osallistumaan haluaville, internetyhteys, tapahtumapaikalla esitettävät aikataulut, nimikyltit, kannettavat tietokoneet, BBC micro:bits, Robo:Bits (BBC micro:bitsillä ohjattavat kärryt), työkalut Robo:Bitsin kokoamiseen, Sphero SPRK+s (käytämme nyt Sphero Bolteja, jotka ovat samantyyppisiä mutta lisäominaisuuksille), Raspberry Pi -tietokoneita, elektronisia aloitussarjoja Raspberry Pille (myös koekytkentälevyt ja hyppykaapelit), iso näyttö (meillä oli interaktiivinen Promethean-näyttö), Minecraft: Education Edition.

 

Palaute

Palaute nuorilta on ollut loistavaa. Kaikki sanoivat, että haluaisivat lisää samanlaisia tapahtumia.  Kaikki kertoivat oppineensa paljon ja nauttineensa pidetyistä työpajoista sekä saaneensa ystäviä samoista asioista kiinnostuneista nuorista.

Arviointi

Tapahtuma suunniteltiin nuorten antamien mielipiteiden perusteella, jotta päivästä tulisi varmasti heille mieleinen.  Arviointi tehtiin tapahtuman päätteeksi kysymällä nuorilta, mistä he pitivät, mitä he tekisivät eri tavalla ja mistä he eivät pitäneet. Kaikki arviointiin osallistuneet osallistuvat arvontaan, jossa oli palkintona yhden työpajan ohjaajan kirjoittama kirja.

 

Hyödyt

Tapahtuma on lisännyt nuorten ymmärrystä STEM-aloista eli luonnontieteistä, teknologiasta, tekniikasta ja matematiikasta, uramahdollisuuksista näillä aloilla, uudesta teknologiasta sekä maaseudun ja syrjäseutujen nuorten mahdollisuuksista luoda yhteyksiä muihin samoista asioista kiinnostuneisiin.